Olen käynyt useissa kymmenissä yrityksissä kylässä viimeisen viiden vuoden aikana.
Parin vuosikymmenen aikana vielä useammassa, yli 200 yrityksessä ja organisaatiossa.
Ja olen ollut näissä miltei kaikissa kylässä siksi, että siellä ollaan oltu pulassa. On ongelmia, on haasteita, asiakkaat ovat tympääntyneitä ja työntekijät turhautuneita ja rahaa ei jää viivan alle. Jotkut ovat olleet jo klenkkaamassa kohti hautaa, jossa olisi sitten aikaa pohtia pysyvyyttä, muuttumattomuutta. Haudasta vain harvoin enää arvoa tuotetaan kenellekään (paitsi madoille).
Olen käynyt myös kylässä yrityksissä, joissa asiat ovat kunnossa: asiakkaat tykkäävät, ihmiset hymyilevät ja ilmapiiri on ollut iloinen, välitön, vapautunut ja vuorovaikutus vaivatonta ja selkeää, arvokeskeistä ja tosiasioihin perustuvaa. On helppo sanoa, että yrityksissä on eroja. Tämä lienee triviaali itsestään selvyys, mutta alleviivaisin tätä juuri nyt. Sillä oleellinen kysymys liittyy juuri tähän teemaan: miksi niissä yrityksissä on eroja?
Liian monet sanovat, että 'on vaan niin erilaista liiketoimintaa, että meillä ei vaan toimi sama kuin muualla'.
Liian moni on kertonut, että 'ollaan niin pieniä, et siksi ei saada palvelua ja siksi on välillä vähän vaikeaa'.
Liian moni sanoo, että 'meillä ei toimi mitkään ajattomat periaatteet, kun ollaan niin erityisiä'.
Liian moni sanoo, että 'meillä muutos on tosi vaikeaa saada tehtyä, kun on työntekijöiden asenneongelmaa'.
Liian moni sanoo, että 'eletään niin epävarmassa bisneksessä, että tän luonne on vaan sellaista reagointia, on kato VUCA ja kaikkee semmost'.
Ja nuo viisi esimerkkieni kommenttia ovat juuri yrityksistä, jotka ovat olleet pulassa. Yksikään yritys, joka on ollut hyvässä kunnossa kokonaisuudessaan, eivät ikinä - alleviivaan: ikinä - ole tyytyneet näihin fraaseihin ja siksi pysähtyneet ja taantuneet. Sillä nuo kommentit edustavat puhtaimmillaan kyynisen luovuttamisen kulttuuria ja nuo puheet ovat henkisesti laiskan, itselleen valehtelevan ja krooniseen rämpimiseen tyytyvän organisaation puhetta.
Nuo viisi yllä olevaa lausetta ovat syntyneet organisaatioissa, jotka ennen kaikkea ovat eläneet omia julkilausuttuja arvojaan vastaan. Ja mikään ei ole turmiollisempaa kuin toimia arvojaan vastaan.
Organisaation arvoissa on julistettu ihmisten kunnioittamista ja vuorovaikutusta, mutta nämä kummatkin on kadotettu PowerPoint- viestintään ylhäältä alas, viety Intranetin syövereihin ja työn tekeminen on sidottu muiden keksimiin työkaluihin ja rutiineihin, sillä oppi, -ismi ja sertifikaatti.
Ja tämä on vain päälle liimattua elehdintää, jossa glitter on aitoutta ja rehellisyyttä tärkeämpää.
Organisaation arvoissa kerrotaan, miten asiakasarvo ja tiimityö ovat kaiken toiminnan keskiössä, mutta silti tuotetaan arvoa liiketoiminnalle funktionaalisissa siiloissa, asiakkaan kanssa käytävä vuorovaikutus tapahtuu useiden välikäsien kautta ja työssä tärkeimmäksi teemaksi on muodostunut ohjeiden noudattaminen, dokumenttien tuottaminen, raportointi, muiden määrittelemien tehtävien toteuttaminen ja prosessin toimivuutta seurataan tehtävien lukumäärällä ja nopeudella ja jossa työajan seuraaminen ja läsnäolon pakko on puettu välittämisen kaapuun. Tämä on kontrollin ja valvonnan tematiikkaa.
Organisaation arvoissa puhutaan ketteryydestä, mutta todellisuudessa työn suunnitelmat lyödään lukkoon etukäteen ja sitten muiden pitää toteuttaa ne, on se sitten mahdollista tai ei ja muutoksia ei katsota hyvällä. Pahimmillaan asiakkailta vaaditaan pitkälle tulevaisuuteen sitovia ennusteita ja siten siirretään oma kyvyttömyys toimia lähellä tarvetta, sujuvasti, joustavasti, aidon ketterästi, suoraan asiakkaan harteille (ja kun ei onnistuta, on se sitten asiakkaan vika).
Organisaation arvoissa puhutaan läpinäkyvyydestä ja sen tärkeydestä, mutta se typistyy lähinnä massameileihin ja siihen, että Kanban Board on työkalu, josta voi käydä katsomassa, mitä muut puuhailevat. Surullista, mutta totta.
Nämä kaikki esimerkkini ovat seurausta halusta pitää kiinni vanhasta vallan rakenteesta. Siitä rakenteesta, jossa hierarkia kuvasti ihmisen arvoa ja ihmisen kykyä ajatella: juuri sitä, jossa viisaus asuu ylhäällä ja ihmiset ovat vain töissä. Tämä vallan ja kontrollin narratiivi elää vahvana edelleen vuonna 2021. Inha totuus nimittäin on, että valtaosa organisaatioista, jotka kertovat tarinoissaan olevansa tosi ’lean’, ’agile’ tai ’ketteriä’, eivät sitä ole. Eivät likimainkaan, vaan ovat yhtä ’agile’ kuin minä olen ulkonäöltäni David Beckham.
Valtaosa näistä organisaatioista eivät ole millään tavalla julistamansa kaltaisia. Valtaosa näistä organisaatioista on lähinnä keskittynyt työkaluihin, valmiisiin malleihin ja tiimitason toiminnan muuttamiseen.
Ja siksi löytyy sprinttiä.
Löytyy 5S.
Löytyy Kanban.
Löytyy agilesta tutut seremoniat.
Löytyy ennaltamääritellyt mittarit.
Löytyy Daily Management.
Löytyy sertifikaatteja ja valtaisa määrä jargonia.
Ja sitten ollaan tosi lean, agile ja hörönlörönlöö. Ei toimi, kuten monet organisaatiot ovat havainneetkin.
Ja se on sitten valitun metodin tai frameworkin vika, vaikka kyse on vallan jakamisen kriisistä, haluttomuudesta muuttaa kulttuuria ja ajattelua sekä halusta pitää kiinni hierarkkisesta ihmiskuvasta, jossa pomo päättää ja ihmiset toteuttavat. Lyhyesti: haluttomuus ja rohkeuden puute eivät ole frameworkien saati metodien ominaisuus. Ne ovat ihmisen ominaisuuksia.
Usko, kun sanon tämän: jos vain muutat toimintatapoja, et oikeastaan muuta mitään. Jos ennen kaivoit nenääsi etusormella ja nyt teet sen kullatulla työkalulla, mikä oikeasti on muuttunut? Niinpä: eipä juuri mikään.
Jos organisaatiosi omaksuu leanin ja agilen työkaluja ja periaatteita…:
A. vain tiimitasolla,
B. ilman ajattelun ja päätöksenteon muutosta,
C. keskittymättä asiakkaaseen ja ihmisiin,
…olet tuonut organisaatioosi vain uusia eleitä, sertifikaatteja ja jargonia. Ja oikeasti toimit aivan kuten ennenkin: keskityt valtaan ja kontrolliin, keskityt tehokkuuteen ja tekemisen määrään ja asioista ei puhuta, vaan niistä raportoidaan ylöspäin ja käskyt tulevat alaspäin. Ei se sonta suklaaksi jargonilla muutu, saati käärittynä uuteen pakettiin. Siihen lienee syynsä, että olen oppinut, miten yksi ominaisuus yhdistää aidosti leaneja ja agileja organisaatioita. Nimittäin se, että he eivät puhu kummastakaan: heitä ei ensisijaisesti kiinnosta kumpikaan.
He puhuvat asiakkaistaan, ihmisistään, arvoistaan, tulevaisuudestaan, suuntaviivoistaan. Ja tekevät sen innoissaan, kaikkien toimesta, hymy huulilla. Eivät he puhu leanista ja agilesta, sillä he eivät keskity tapaansa toimia ja siten keskity itseensä, vaan he keskittyvät siihen, että he tuottavat arvoa.
Tuota arvoa asiakkaille, älä madoille siellä haudassa. Anna siis merkitys ja tarkoitus - ja tuotat arvoa ihmisille ja yhteiskunnalle, jossa elät.
Comentarios