Tiedättekös mitä, ihmiset? Mä oon hieman väsynyt.
Mä oon väsynyt siksi, että mun puhelin on soinut ja mun inbox on täyttynyt viesteistä. Ja ne kaikki viestit, soitot ja yhteydenotot liittyvät Iltalehden juttuun, jossa pohjana oli mun LinkedIn- postaus ja epäasiallinen käytös sekä seksistinen sikailu. Ja ei, en mä ole väsynyt viestien määrästä johtuen tai siitä, että ne olisivat minua kohtaan negatiivisia tai vihamielisiä.
Ehkä mä olen pikemmin surullinen.
Olen surullinen siksi, että minua lähestyvät naiset, jotka ovat:
A. tulleet ahdistelluiksi,
B. joutuneet tilanteisiin, joissa valta-asemassa oleva mieshenkilö on vaatinut ns. seksuaalisia palveluita,
C. vaihtaneet työpaikkaa, kun epäasiallisesta kohtelusta on maininnut esimiehelle, niin kohtelu on muuttunut järkyttäväksi.
Muutama on jopa rohkaistunut Iltalehden jutun ansiosta marssimaan poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen (ja hyvä, jos edes yksikin ihminen saa rohkeutta jostain lehtijutusta, sillä silloin se juttu ei ollut turha).
Mutta kyllä minä olen surullinen. Se on tosi surullista, että tutut ja tuntemattomat naiset ovat kohdanneet ihan järkyttävää kohtelua.
Olen surullinen tästä seksistisen sikailun kulttuurista Suomessa vuonna 2023.
Olen tosi surullinen, että on tuttuja ja ystäviä, jotka nyt ovat minulle uskaltaneet kertoa, mitä ovat kohdanneet (ja silti he eivät uskalla vieläkään omalla nimellä kertoa asiasta edes viranomaiselle, sillä niin noloksi ja tarinan kertojaa syyllistäväksi on meidän yhteiskunnassamme tehty naiselle sikailusta kertominen).
Mä pyydän jokaista lukijaa nyt hengittämään syvään. Olemaan hetken ihan hiljaa. Mieti, oletko valmis näkemään pienen otoksen siitä, miltä seksuaalinen sikailu näyttää työelämässä vuonna 2023? Seuraavilla riveillä nimittäin löytyy osa niistä viesteistä, joita olen saanut viimeisten parin päivän aikana. Ja jokainen ihminen, joka minulle on kirjoittanut, on aito ihminen, elävä, sikailua joko kohdannut tai sitä nähnyt, eri paikoissa, eri aikoina.
Nämä ihmiset ovat totta ja heidän tarinansa ovat totta. Jos olet valmis, niin saat jatkaa lukemista.
Kas tässä, muutamia esimerkkejä oikeasta elämästä. Nämä viestit tulivat heti postauksen jälkeen, jo ennen Iltalehden juttua:
-"Hyvä!!! Hienoa että tämä nousee esille. Toivottavasti asianomaiset henkilöt tuntevat piston perseessä ja josko se kulttuuri muuttuisi."-
-"Mut mä ajattelin vaan kertoo, et on täällä meno mennyt parempaan suuntaan, mut kyl täällä vielä näkyy tuota epäasiallista käytöstä. Just sitä, mist toi artikkeli kertoi. *Henkilön nimi poistettu* tulo johtoon kyl helpotti, mut sitäkin haukutaan jatkuvasti selän takana. Et on kuulemma munaa vailla ja tekee tyhmiä päätöksiä, ku on menkat. Kyl sä tiiät.
Mut kiitti, ku kerroit."-
-"Luin sen postauksen johtajista, jotka valitsivat kesätyöntekijöitä tissien koon perusteella. Ihan kauheaa. Mut ikävä kyllä, taidan tietää, mistä yrityksestä on kyse: meidän vanhasta yhteisestä työpaikasta eli *yrityksen nimi poistettu*. Törmäsin usein siellä tuollaiseen junttitouhuun, jossa esimiehet puhuvat naisista tosi vähättelevään sävyyn ja siitä oli puhetta tuolloin, kun siellä oltiin, et hyvillä tisseillä pääsee töihin.
-"*Nimi poistettu* oli kaikkein pahin ja sit ne *osaston nimi poistettu* äijät olivat tosi niljakkeita ja aina vahingossa kähmivät tai siiten haukkuivat, kun tuli joku virhe, et oispa miehiä töissä, niin ei tarvistisi kuukautisten kiukustamia naisia katella!"-
Tämä viesti tuli myös heti postauksen jälkeen, ennen Iltalehden juttua, jossa yritys paljastui:
-"Luin sen sun linkkariposteuksen ihan ajatuksella ja rupes vituttamaan. En ole itse päätynyt noin roisiin tilanteeseen *yrityksen nimi poistettu*, mutta tunnistin heti koko homman. Ja tunnistin ainakin toisen henkilön Kyllä meinaan kertoa omat näkemykset ja sen, miten siellä tuotannossa jo ne ihmiset tunnisti tämän."-
-"Toinen näistä henkilöistä on edelleen samassa positiossa ja epäilen että tunnistan myös toisen kaverin, ja jos arvaus osuu oikeaan, niin hän myös on edelleen siellä hommissa."-
Kun Iltalehden juttu oli ilmestynyt, sain viestejä, jotka olivat huomattavasti rajumpia ja hurjempia - eli surullisempia tarinoita siitä, mihin naiset ovat joutuneet omilla työpaikoillaan:
-"Kerään nyt rohkeutta viedä häirintäasian poliisille ja aion sen nyt tehdä. Olen ihan tarpeeksi pitkään kiusannut itsenäni siitä, että se johtaja oli seksuaalinen häiritsijä. Marssin huomenna poliisille asiani kanssa. Kiitos, tämä juttu piti ilmestyä, jotta mä uskallan."-
-"*Yrityksen nimi poistettu* johtajalla oli tapana viedä nuoria tyttöjä yrityksen VIP- aitioon jäähallissa. Siellä juotettiin tytöt humalaan ja sitten heitä kourittiin ja kähmittiin. Kerran sama johtaja ehdotteli minulle, että hän voisi ostaa minulle jotain kivaa alustvaateliikkeestä ja sitten voitaisiin mennä niitä sovittelemaan hotelliin. Minä olin 16 vuotias."-
-"Siellähän on ihan normaalia, että esimiehet ja johtajatason henkilöt pitivät juhlia viikonloppuisin, varsinkin kesällä, ja kutsuivat sinne myös nuoria työntekijöitä mukaan, ikään kuin luodakseen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Mukana oli sopivasti muutakin henkilökuntaa, jotta olisi turvallinen fiilis.
Mutta ihmisten tullessa tarpeeksi humalaan heitä yllytettiin esimerkiksi riisuutumaan ja menemään pöydän alle, jonka ympärillä oli pelkkiä miehiä. Taidat hoksata, mikä tuossa oli ideana? Se oli kuvottavaa.
Ja minä olin kerran mukana ja poistuin, kun tajusin, mistä on kyse."-
Ja tässä eivät ole kaikki saaman viestit. Pahimmat toki ovat. Tuossa toiminnassa oli ja on kyse ihan pelkästä valta-aseman väärinkäytöstä, eikä esimerkiksi tuollainen esimerkin kesäjuhla- sikailu jää kiinni missään mittareissa, saati kyselyissä: sehän tapahtuu työajan ulkopuolella ja periaatteessa vapaaehtoisesti. Jos esimerkiksi työntekijöitä arvotetaan kuppikoon mukaan, ei sille teolle ole uhria, joka asiasta kertoisi. Se on vallan väärinkäyttöä, joka ei paljastu.
Jos haluaa muutosta, on vain uskottava, että seksuaalisen sikailun ja vallan ongelmat liittyvät asioihin, joihin mittarit, kyselyt ja anonyymit kanavat eivät ulotu. Ja on oivallettava, että valta ja likainen mieli löytävät väylänsä ja kanavansa, eikä seksuaalisen sikailun ongelma ole vain puhdas ja brutaali kähmintä ja törkyily työpaikalla: siitähän jää nykyään heti kiinni. Sikailu ja valta
kulminoituu tuossa esimerkkitarinan hetkessä, jossa nuoret tytöt saatiin menemään pöydän alle. Kaikki tuo jää tutkan alle, eikä siitä jää kiinni.
Valvonnan työkalut ovat vanhanaikaiset, sillä ne ovat reagoivia ja ne katsovat ihan väärään suuntaan ja etsivät vääriä ongelmia. Seksuaaliseen sikailuun liittyen mitkään ilmiantokanavatkaan eivät toimi, jos asioita dissataan ja jos organisaatiossa on yleisestikin kulttuuri, jossa asioista valittaja leimataan hankalaksi ja jossa tissikriteeristöstä kertominen dissataan sanomalla 'pojat on poikia'. On turha vedota 'nollatoleranssiin' ja 'ilmiantokanaviin', jos kulttuuri syö niiden ideat siinä samalla, kun sedän katse hakeutuu tuijottamaan naisten rintoja. Dissaamisen ja vähättelyn kulttuuri vievät merkityksen nollatoleranssilta ja ilmiantokanavalta. Pinta on vain pintaa ja totuus löytyy sieltä konepellin alta, jos vain uskaltaa avata sen.
Minä olen aika surullinen siitä, että tuntemattomat ihmiset joutuvat kirjoittamaan tuntemattomalle ihmiselle eli minulle, että ovat kokeneet huonoa kohtelua ja että onneksi edes joku puhuu asiasta. Mutta en mä haluaisi puhua asiasta. En mä halua kuulla siitä, miten esimies yllyttää nuorta tyttöä menemään pöydän alle, jonka ympärillä miehet availevat vetoketjujaan.
Ei, en halua.
Mä haluaisin, että ihmiset jumalauta osaisivat käyttäytyä ja lopettaa sikailun.
Mä haluaisin, että tultaisiin kaikki jo tälle vuosituhannelle ja alettaisiin kunnioittamaan toisiamme.
Mä haluaisin, että valta ei humalluttaisi ja oikeuttaisi toimimaan moraalittomasti.
Olen surullinen.
Ja en silti sano, että en halua yhtäkään viestiä. Jos tuntuu, että se helpottaa, että kirjoittaa vaikka minulle, niin antaa tulla vaan. Sillä silti ja edelleen minulla on elämä mallillaan, olen etuoikeutettu valkoihoinen, suomalainen mies ja jos minun suurin ongelmani ja suruni aihe juuri nyt ovat viestit ihmisiltä, joita on kohdeltu työelämässä huonosti, niin minun ongelmani ovat aika perkeleen pienet.
Pidetään huolta toisistamme.
Kuunnellaan toisiamme.
Otetaan toistemme huolet tosissaan.
Kunnioitetaan toisiamme, joohan? Eihän tämä nyt perkele ole liikaa pyydetty? Eihän?
.....................................................................
NOTE! Hieman taustoja:
Täällä yksi aiheeseen liittyvä Linkedin- postaukseni.
Täällä se postaus, johon Iltalehti tarttui.
Postaus seksuaalisesta dorkailusta ja hieman pohdintaa.
Comments