Pohdin eilen arvoja.
Ja erityisesti organisaatioiden arvoja. Pohdin sitä, miten miltei kaikki organisaatiot luovat itselleen tarinoita ja julistavat julkisesti, miten esimerkiksi organisaatiossa opitaan, välitetään asiakkaista ja pidetään huolta omista ihmisistä.
Mietin hyvin yleisiä organisaation arvoista johdettuja lupauksia, kuten…
’Teemme aina laatua’.
’Olemme luotettava kumppani’.
’100%:n toimitusvarmuus on meille kunnia-asia’.
’Tuotteemme kestävät isältä pojalle’.
…ja mietin, mikä näissä sekä vastaavissa muissa lupauksissa tökkii ja kaivelee sieluani negatiivisesti. Oivalsin tässä aamulla aamupalan ääressä, että se ei ole pelkkä yo. arvojen ja lupausten kaltaisten arvojen fraasikliseisyys, joka sieluani korventaa. Vaan syy tuolle korventamiselle on syvempi. Kun join aamukahviani, oivalsin kahvin maun kehittyessä kielelläni, syyn tuon fraasilätinän aiheuttaman sieluni korventamisen takana. Aamupalani koostui kolmesta elementistä:
1. Kaurapuuro.
2. Lasi vettä.
3. Kuppi kahvia.
Kaurapuuro ja lasi vettä ovat itsestäänselvyyksiä: on syötävä terveellisesti, jotta henki pihisee vielä huomennakin ja jotta suoli toimii kuin se kuuluisa junan vessa, eikä jää ns. ’keskeneräistä työtä’ prosessiin. Kaurapuuro ja lasi vettä edustavat teemoina ’itsestäänselvyyksiä’. Noiden arvo on käytännöllinen ja funktionaalinen. Yhtä erikoisia valintoja olisi esimerkiksi valita ’hengittäminen’ ja ’nukkuminen’.
Kahvi ei taas ole millään tavalla pakollinen tai välttämätön. Kahvin merkitys on jotain muuta kuin itsestäänselvyys ja välttämättömyys, eikä se ole perustarpeiden tasolla oleva tuote lainkaan (kuten puuro ja vesi ovat). Kahvi kutkuttelee jotain syvempää ja jotain muuta ihmisen sielussa. Oivalsin, että perinteiset ja yo. listaukseni kaltaiset yritysten arvolupaukset korventavat sieluani juuri tämän saman tematiikan vuoksi: ne ovat itsestäänselviä. Ne ovat niin itsestäänselviä, että niitä ei pitäisi edes erikseen sanoa ja kertoa. Sanoa ’asiakas on meille tärkeä’ on yhtä ihmeellinen arvo kuin sanoa ’en hakkaa tänään kenenkään naamaa tohjoksi’. Kahvi valitaan taas nautinnon, hetkeen rauhoittumisen ja sen ihanan jälkimaun vuoksi. Me ihmiset kaipaamme muutakin kuin pelkkää funktionaalista arvoa: nautintoa, fiilistä, kokemusta, tunnetta.
Mutta jostain syystä me liian usein jäämme jumiin tuohon funktionaalisuuden maailmaan. Ja siitähän nuo itsestäänselvyyksien arvotkin kertovat: organisaatiot näkevät itsensä käytännöllisyyden kautta ja jäävät pyörimään perustatarpeiden ja mekaanisten ratkaisujen maailmaan, joissa vastataan kysymykseen ’miten ja millä tavalla’. Ja vastaus on edelleen:
’Teemme aina laatua’.
’Olemme luotettava kumppani’.
’100%:n toimitusvarmuus on meille kunnia-asia’.
’Tuotteemme kestävät isältä pojalle’.
Nämä ovat kaikki itsestäänselvyyksiä ja itsestäänselvyydet ovat arvoina turhia nostoja, sillä niihin ei liity valinnan mahdollisuutta: ne vain ovat. Ja juuri valinnan mahdollisuudessa asuu arvojen ja arvolupausten ydin: on voitava tehdä itsenäinen valinta ja sanoa, että 'tuo on arvoni' tai 'tuo ei ole arvoni'. Sillä mikä arvo se sellainen arvo on, johon ei liity mahdollisuutta tehdä (arvo)valintaa?
On oleellista oivaltaa, miten arvovalinta on tekona juuri kuin se kuuluisa Troijan hevonen, joka tuo mukanaan ihmisen sitoutumisen, halun osallistua, tunteen kuulumisesta johonkin ja juuri siksi, että sai tehdä valinnan. Mahdollisuus valita synnyttävät halun, innostuksen, motivaation ja nämä kaikki ovat luovuuden ja aloitteellisuuden polttoainetta. Arvot paljastavat sen, ymmärrämmekö me ihmisiä niin työntekijöinä kuin asiakkaina. Ja jos organisaatiot elävät itsestäänselvyyksien ja funktionaalisuuden maailmassa, ovat ne aina myöhässä, kun maailma muuttuu. Sillä funktionaalisuuteen keskittyminen organisaation arvoissa, tuotteissa ja palveluissa eivät vastaa niihin kysymyksiin, joihin vastaukset eivät enää olekaan vain toiminnallisia ja funktionaalisia ja jotka tarpeina syntyvät kulttuurisissa ja sosiaalisissa konteksteissa tulevaisuudessa, jo ehkä huomenna. Ja kun kädessä on edelleen se vasara ja huomista ei ole, silloin arvot, tuotteet ja palvelut redusoituvat perustarpeiden tyydyttämisen tasolle, selkeän määritellyksi tuotokseksi perustuen eilisen tietoon.
Harmi vain, että historiaan tuijottamalla ollaan aina myöhässä ja samalla viivalla muiden kanssa, sillä meille kaikille on tarjolla sama historia, sama data ja käytössä ovat samat metodit, niin mihin muuhun tämä johtaa kuin yritysten samanlaistumiseen (ja sitten kilpaillaan hinnoilla, kulukurilla ja eletään juustohöylän kanssa etsien hukkaa)?
Isot kysymykset:
Miten me luomme muista poikkeavaa ymmärrystä, jos ja kun käytössä on samanlaista tietoa menneisyydestä ja käytössä ovat samat analyysimetodit?
Mistä oikeasti tiedetään, mitä asiakkaat kaipaavat?
Mitä asiakas oikeastaan ostaa, kun hän ostaa meiltä?
Miten me tunnistamme sen hetken, kun ihmisten tarpeet muuttuvat?
Miten tunnistamme muuttuvat tarpeet ennen kuin muut?
Pyrimmekö tekemään saman kuin muut vain tehokkaammin?
Miten me osaamme vastata muuttuviin tarpeisiin nopeammin kuin muut?
Miten me näemme tulevaisuuteen, jos meillä on vain tietoa menneisyydestä? Eikö menneisyyden tieto vain kiinnitä meidät nykyiseen tapaan nähdä maailma?
Miten me tutkimme tulevaisuuden tarpeita, joita ei vielä ole?
Funktionaalisuuteen keskittyminen kaventaa tuotteen ja palvelun pelkäksi hintakilpailuksi ja organisaation olemuksen palkkakeskeisyyden riivaamaksi elehdinnäksi. Tämä ei riitä, sillä samaan pystyvät kaikki muutkin: apinointi ja itsestäänselvyydet kun onnistuvat kaikilta. Tämän vuoksi arvoilla on merkitystä ja fraasit ovat ilmaisia ihan syystäkin (sillä niillä ei tee mitään). Ja mikä oleellisinta: kun arvolupauksen vastakohta on mahdoton, ei kyseessä edes ole arvo, vaan tyhjä ele. Sanahelinä arvona ei siis ole arvo, se on vain...no...sanahelinää. Miettikää hetki seuraavia, aitoja, aidon yrityksen arvoja:
Lempi.
Tarmo.
Pokka.
Hehku.
Nämä ovat mielestäni ylivoimaisesti parhaat yrityksen arvot, joihin olen tässä vuosien saatossa törmännyt. Ehdottomasti. Nämä ovat yrityksen nimeltä 'Heltti' arvot ja noista arvoista oivaltaa heti ensimmäisellä silmäyksellä, että:
A. Ne ovat aidot arvot.
B. Niiden mukaan eletään.
C. Ne on aidosti mietitty ja pohdittu.
D. Ne eivät ole 'funktionaaliset', saati 'toiminnallisuuden läpitunkemat arvot'.
E. Ne perustuvat merkityksellisyyteen ja vastaavat kysymykseen 'miksi'.
Jos tuotteesi, palvelusi ja organisaatiosi arvot jumiutuvat funktionaalisuuden ja itsestäänselvyyksien tasolle, et näe ihmistä lainkaan: näet vain tuotteen, toiminnallisuuden, palvelun ja perustarpeen tyydyttämisen tarinan. Tässä on myös se syy, miksi niin monet yritykset myyvät työkaluja ja toiminnallisuutta ja palvelua ilman kokemusta. Todellisuudessa ei ole eroa sillä, onko tuotteesi AI, vasara tai resurssi, vaan on kyse ihan samasta asiasta: vastataan kysymyksiin 'miten' ja 'mitä' ja tarjotaan toiminnallisuutta. Ollaan syvällä funktionaalisuuden maailmassa.
Mutta minkälainen sinä haluaisit, että organisaatiosi on:
Kaurapuuro.
Lasi vettä.
Kuppi kahvia.
Onko unelmiesi organisaatio 'kaurapuuroa ja lasi vettä' eli funktionaalinen ja itsestäänselvyyksiin tukeutuva - vai onko se organisaatio kokemusta ja tunnetta tuottavaa 'kahvia', joka ymmärtää ihmistä itsestäänselvyyksien ja perustarpeiden takaa ja vastaa organisaationa niin ihmisilleen kuin asiakkailleen kysymykseen 'miksi'?
On olemassa myös kaksi termiä, jotka voisivat auttaa nostamaan organisaation katsetta itsestäänselvyyksistä kohti ihmistä ja ihmisen ymmärrystä. Toinen näistä termeistä pitää sisällään kaiken oleellisen asiakkaaseen liittyvän: asiakaskokemus. Siinä yhdistyy koko se tarve ja kaipuu, jota ihminen toivoi saavansa hankkiessaan jotain, josta oli valmis jopa maksamaan. Toinen vastaava termi on 'työntekijäkokemus'. Tässä termissä kulminoituu puolestaan kaikki se, miten organisaatio näkee ihmisensä.
Nämä kaksi termiä ovat dynamiikaltaan hyvin samanlaisia: miksi me haluamme jotain tai miksi me tulemme töihin joka aamu. Iso kysymys tässäkin, kuten niin monessa muussakin ihmisen toiminnassa, on se perinteinen 'miksi'. Tässä ehkä tiivistyy koko kirjoituksen sanoma: kun tuntee ihmisen, siinä on kaikki oleellinen.
Ja jos mä oisin sä, mä valitsisin kahvin.
Hieman tausta-ajatusta kokonaisuudesta:
Vittu mitä paskaa.