Vuosi 2021.
Se oli...
...no se oli yksi vuosi.
Viime vuoden aikana oli ylämäkeä, alamäkeä, sivuluisua, tunnetta, kaipuuta, iloa, naurua, hymyä, hikeä, verta ja sitten sitä erästä ruttoa ja loppuvuodesta erästä kehon sisäistä prosessia nopeuttavaa norovirusta.
Olin vuoden 2021 lopussa melkoisen töttöröö.
Väsynyt.
Turhautunut.
Ja taas väsynyt.
Minulla oli migreenikohtaus, joka kesti sellaiset kaksi kuukautta. Mikään ei auttanut ja toisaalta: mitään juurisyytä migreenille ei löytynyt. Päänikin on tutkittu ja vain aivot sieltä löytyivät.
Migreenilääkkeeni teho on jostain syystä kadonnut tai sitten on erityyppinen migreeni entiseen verrattuna. Ja estolääkitys ei toimi, kokeiltu ja tehottomaksi havaittu. Ihanaa.
Mutta juuri nyt kiitän kaikkia mahdollisia jumalia, tieteitä, taiteita ja kaikkea mahdollista, joka on edesauttanut juuri sen lääkkeen löytymiseen, joka nyt on löytynyt ja joka lopettaa migreenikohtauksen kymmenessä minuutissa. Tää migreeni on siitä viheliäinen vaiva, että esimerkiksi väsymys ja stressi laukaisee sen ja kun nyt on ollut kohtauksia niin öisin kuin päivisin, niin se on johtanut krooniseen väsymykseen, joka taas triggeröi migreenin, joka taas aiheuttaa huonoja yöunia, joka taas väsyttää ja stressaa, kun ei jaksa tehdä oikein duunia, kun ajatus pätkii ja tämä taas aiheuttaa lisää migreeniä. Ihana migreenin oravanpyörä!
Tää migreeni on kyllä visvainen vaiva. En suosittele.
Teimme tuossa vuoden lopussa vanhimman poikani kanssa meille varastoon kotitoimisto. Tää oma
ja kellariin piilotettu ja kodista muutamat kymmenet metrit erillään oleva toimisto on kyllä ihan must minulle, sillä kotona duunin tekeminen ei ole mun juttu. Mun aivot menee solmuun, kun ei ole eroa työpaikan ja kodin välillä ja sitten jään jotenkin limboon, outoon sotkuun, jossa ei ole oikein missään, ajatus hajoaa ja fokus muuttuu harvinaiseksi kuin huonot vitsit suustani. Mulle on tärkeää, että koti on koti, eikä työpaikka. Kyllä tuossa kelpaa duunia tehdä ja täällä pystyy tekemään tehtäviä, jotka vaativat täydellistä keskittymistä, kun ei ole mitään häiriötekijöitä: ei muita ihmisiä, ei keittiötä, ei kutsuvaa jääkaappia, ei ääniä, ei ikkunoita, ei mitään. ADHD kiroaa tätä häiriöttömyyttä, mutta työni ja kykyni ajatella kumpikin kiittävät.
Poikani toki myös sanoi, että tuosta voitaisiin tehdä sellainen meidän perheen ’miesluola’, jonne hän voisi aina koulun jälkeen mennä kavereiden kanssa pelaamaan. Pitäisi siksi kuulemma ostaa tuonne isompi näyttö tai ehkä jopa televisio. Kai se on pakko satsata, kun oma lapsi ehdottaa. 😉
Mä suosittelen kaikille omaan toimistoon satsaamista: rauhallinen tila, hyvä kamera, hyvä mikrofoni,
kunnon kaiutin, hyvä valaistus ja sähköpöytä. Tilasta kannattaa myös tehdä kiva ja lämmin ja siihen ei tarvita kuin muutama taulu ja esimerkiksi muutama muovikukkanen, sillä nekin pehmentävät kolkkoa tilaa hienosti. Jos/kun tekee duunia kotoa aina välillä, siihen kannattaa hieman panostaa, eikä se vaadi mitään valtavia summia (esim. kuvien sähköpöytä maksoi 229€, vähän käytetty, Martela, OffiStoresta täältä Vantaalta). Panostakaa hieman, se on panostusta omaan jaksamiseen ja omaan motivaatioon ja omaan työfiilikseen. Vahva suositus!
Tässä samalla olen pohtinut, miten yksi iso oppi vuodelta 2021 liittyi yrittäjyyteen ja siihen, kenen kanssa sitä yritystä kannattaisi kehittää ja kasvattaa niin henkisesti kuin kooltaankin. Sillä on tärkeää ja aivan oleellista, että tavoitteet ja arvot täsmäävät 100%:sti ja vain 100%:sti ja että ne on selvästi sovittu heti alussa ja niistä pidetään kiinni (eikä niistä tingitä yksipuolisesti, saati muuteta yhtäkkiä, ilmoitusluonteisesti, mitään kysymättä). Muuten tulee väistämättä vastaan hetkiä, jolloin sinusta halutaan vain näkyvyyttä ja/tai liidejä muille kumppaneille pahimmillaan saatesanoilla 'tää on sulle liian vaikea case, me hoidetaan tämä'. Ja jos joutuu kohtaamaan väitteitä, että on 'huono konsultti' tai että 'ajattelusi on paskaa' ilman älyllisiä perusteita ja ilman, että mitään duunia ei ole edes tehty yhdessä, oman alemmuuskompleksinsa varassa, niin ei se nyt vaan hyvältä ja reilulta tunnu. Ei toimi. Siihen on syynsä, että yhteiset arvot yrityksessä ovat erinomaisen tärkeät ja se, että niiden mukaan eletään.
Mä opin ja sain varmistuksen myös siitä, että tarvitsen ihmisiä ympärilleni. Jotta voi vapaasti ja vapautuneesti jutella, sparrailla, olla eri mieltä, sanoa ettei osaa ja olla osa jotakin suurempaa kuin olisi vain itse (siksi päivätöihin meneminen oli just hyvä juttu ja aion pitää siitä kiinni, sillä tämä sopii minulle kuin parta leukaperääni).
Opin myös, että perhe on tärkein asia ja että miten onnekasta onkaan se, kun on perhe, johon tukeutua ja jonka kanssa jakaa kaikki.
Opin myös, että liikkumattomuus ja liika syöminen johtavat hengästymiseen, pieneksi käyvään vaatekertaan ja yölliseen närästykseen uudelleen alkaneen kuorsauksen kera. Etätyö ja ruttoahdistus ovat tehneet tehtävänsä. Ei kai tässä muu auta kuin ryhdistäytyä ja laittaa läskiä palamaan, p*rkele.
Opin myös, että kirjoittaminen ja puhuminen tekevät hyvää aivoille. Siksi siis aktivoin blogini, aloittaa Lean-Agile Aamukahvit ehkä hieman uusitulla formaatilla ja olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja ylläpitää keskustelua ja tökkiä ajatusluutumia, haluatte tai ette.
Ja opin myös, että vieraissa käyminen tekee hyvää. Aion siis pyrkiä pääsemään kylään eri yrityksiin ja tehdä osapäiväistä konsultin duunia, sillä uudet ympäristöt, uudet ihmiset, uudet haasteet, pitävät ajattelun letkeänä ja silmät auki - ja tämä palvelee myös päivätyötäni (ja päinvastoin). Minulla on siis tarjolla kaistaa muutamia päiviä kuukaudessa, jos apuja kaipaatte!
Olen aika varma, että vuosi 2022...
on..
...no just hyvä ja erinomainen. Tästä tulee hieno vuosi! Ensin ruttoa turpaan ja sitten silkkaa iloa ja nousukautta, eiks vaa?
Comments